Venyttely kuuluu urheilijan arkeen

Etenkin sosiaalisessa mediassa on viime vuosina levinnyt joitakin asiayhteydestään irrotettuja artikkeleita joissa venyttelyn tarpeellisuus on voimakkaasti kyseenalaistettu. Nopeat johtopäätökset – usein pelkkien otsikkojen lukemisen jälkeen – ovat johtaneet ainakin minun kokemukseni mukaan siihen että urheilijoiden ja valmentajien keskuuteen on levinnyt sellaista tietoa että nykytutkimuksen mukaan venyttely olisi tarpeetonta tai jotenkin vaarallista.

Artikkeleissa on keskitytty lähinnä siihen miten harjoitukseen tulisi valmistautua ja miten urheilijan elimistö viritetään mahdollisimman tehokkaasti harjoitukseen tai kilpailuun. Dynaamisen venyttelyn merkitystä on korostettu, missä sinänsä ei ole mitään vikaa, venyttelyähän sekin on ja on suositeltu aktiivisen valmistautumisen merkitystä. Ja oletus on ollut se että urheilija on valmiiksi riittävän notkea.

Venyttely ei tietenkään ole mikään aivan yksiselitteinen asia johon voisi tai edes pitäisi ottaa mitään juu-ei kantaa. On tilanteita jolloin etenkään voimakas venyttely ei ole suositeltavaa ja on lajeja joissa liikkuvuuden merkitys on suurempi kuin toisissa

Vikaan mennään siinä vaiheessa kun valmistautumisessa jätetään venyttely kokonaan väliin ja luullaan että liikkuvuutta kehitetään vain dynaamisilla liikkeillä. Etenkin nuoren urheilijan kohdalla tämä johtaa väistämättä alentuneeseen liikkuvuuteen joka taas johtaa lisääntyneeseen vammariskiin puhumattakaan tarvittavan lajiliikkuvuuden puutteesta.

Pitää tietysti arvioida kunkin lajin kohdalla tarvittava liikkuvuus ja se onko siinä kehittämisen varaa. Jos on – sille pitää tehdä jotain – ja tehokkain tapa parantaa lihaksen venyvyyttä on passiivinen, tehokas 15 – 30 sekuntia kestävä venytys. Tämä fakta on pysynyt ennallaan myös tutkimusten mukaan viimeiset 40 vuotta. Nivelten liikkuvuuden parantaminen onkin sitten haasteellisempaa ja usein hankalampaa, mutta ilman liikkuvuusharjoittelua sekään ei parane.

Vuosia erilaisia ryhmiä venyttelytilanteessa seuranneena tiedän että kankeat urheilijat aloittavat venyttelyn myöhemmin kuin notkeat, lopettavat aikaisemmin ja venyttelevät tehottomammin. Eihän venyttely jäykälle ihmiselle tietysti mitään herkkua ole, siksi siihen onkin vaikea motivoitua. Kylmä tosiasia vain on että eniten venyttelyä tarvitsisivat juuri jäykät urheilijat. He myös kärsivät eniten jos venyttelyn merkitystä vähätellään.

Vapaaehtoisuus venyttelyssä johtaa siihen että notkeat venyttelevät ja jäykät eivät. Eniten kärsivät kasvupyrähdyksen aikana jäykistyneet pitkät pojat, tytöt ovat sekä nivelrakenteensa että venyttelykulttuurinsa vuoksi paremmassa asemassa. Ohjatut ja ainakin jossain määrin pakotetut rutiinit ovat siksi tärkeitä – harjoituksiin pitää mennä aina järkevän rutiinin kautta riittävästi aikaa siihen käyttäen ja ennen kaikkea venytellen.

2015-06-14 10.20.15 (2)

Ammattilaiseksi Romaniaan siirtynyt lentopalloilija Tomi Rumpunen venyttelee peliin valmistavassa aamuharjoituksessa Hollannissa

Mikäli urheilijan liikkuvuus oman lajin kannalta on riittävä, ei passiivisen venyttelyn merkitys ole kovinkaan suuri – lähinnä pitää huolehtia siitä että liikkuvuus pysyy riittävänä eikä lähde heikkenemään. Näissä tapauksissa joskus mainittu dynaaminen venyttely saattaa olla riittävää. Jos taas liikkuvuutta ei ole riittävästi, pitää sen kehittämiseksi tehdä töitä paljon mutta usein. Ennen harjoituksia ja jos haluaa oikeasti tuloksia, myös muulloin kuin lajiharjoituksissa.

Fysioterapeuttina ja valmentajana en juurikaan ole nähnyt ongelmia joita olisi syntynyt liiallisesta liikkuvuudesta tai liiasta venyttelystä. Totta kai liikkuvuuttakin voi olla liikaa joko harjoituksellisista tai geneettisistä syistä, esimerkiksi selkärangan yliliikkuvuus ongelmat voivat olla hyvinkin hankalia, mutta joka tapauksessa enemmän ongelmia urheilussa aiheutuu liian vähäisestä venyttelystä ja liikkuvuuden puutteesta.

Tuomas Sallinen