”Se on kramppi vaan”

2015-08-20 13.43.41 (2)

Keihäänheittäjä Lassi Etelätalo valmistautumassa ensimmäiseen loukkaantumisen jälkeiseen heittoharjoitukseen

Usein kuultu vanha hokema harjoitus- tai kilpailutilanteessa kun urheilija loukkaantuu. Ymmärrettävä ja lähtökohdiltaan positiivisuuteen pohjautuva toivomus siitä että eihän käynyt huonosti. Pahimmillaan kuitenkin johtaa siihen että loukkaantuminen pahenee eikä parane optimaalisessa ajassa.

Toivomisen sijasta loukkaantumisen jälkeen olisi syytä päästä mahdollisimman pian siihen tilanteeseen että tiedetään mitä on tapahtunut ja miten se vaikuttaa urheilijan harjoitteluun ja hoitamiseen jatkossa. Tietysti myös tieto ja ymmärrys siitä mitä on saattanut tapahtua auttaa, ja jo kentällä voidaan helposti arvioida tapahtuman pohjalta minkä suuruusluokan vammasta on kysymys ja mitä mahdollisesti on tapahtunut.

Ehkä tärkeintä on ymmärtää mikä on krampin ja lihasrepeämän välinen ero. Erottelu on oikeastaan aika yksinkertaista – kramppeja esiintyy pitkäkestoisissa urheilusuorituksissa yleensä vasta yli tunnin urheilemisen jälkeen (ellei nestehukkaa ole ollut jo aloittaessa) ja kramppi tyypillisesti tulee urheilullisesti mitättömässä tilanteessa, jopa paikallaan seistessä. Lihasrepeämään sen sijaan liittyy aina nopea ja voimakas urheilusuoritus ja se saattaa tulla vaikka ensimmäisessä nopeassa tilanteessa.

Kun siis pikajuoksija täydestä vauhdista keskeyttää juoksun ja nappaa takareidestä kiinni – on aivan turha toivoa että kyseessä olisi vain kramppi. Eikä pidä luulla repeämän ympärille syntyvää suojakramppia itse ongelman aiheuttajaksi. Voidaan lähinnä keskittyä arvioimaan sitä minkä kokoinen repeämä on ja mihin lihakseen se on tullut.

Kramppien hoidossa on keskityttävä nestehuollon, ravinnon , harjoittelun ja levon suhteiden varmistamiseen ja myös terveydentilan tarkistamiseen. Repeämät sen sijaan vaativat hyvän arvion vamman koosta ja sijainnista ja jos on kiire – kuvantaminen ultraäänellä tai magneettitutkimuksella on hyvä tehdä että päästään mahdollisimman tarkkaan arvioon paranemiseen tarvittavasta ajasta. Toisaalta jos kilpailuja ei ole ja harjoituskausi on alussa – järkevällä harjoittelun uudelleen arvioinnilla pieni repeämä kyllä paranee hyvin kuvaamattakin.

Vaurioituneesta lihaksesta riippuen harjoittelua voidaan yleensä jatkaa varsin hyvin järkevästi muokattuna, mutta on muistettava että eri kokoiset repeämät paranevat erilaisella nopeudella aikavälillä 2 – 6 viikkoa. Isokin repeämä paranee siis kuudessa viikossa kunhan sitä ei revi uudestaan.

Lihasrepeämän uusiutuminen johtuu siitä, että se ei ole vielä täysin parantunut ennen kuin sitä kuormitetaan liiallisella teholla uudestaan. Paranemisvaiheessa rauhallinen kuormittamaton liike on hyvästä, mutta voimakkaita ja nopeita liikkeitä pitää harjoitteluun tuoda mukaan hallitusti ja ennen kaikkea repeämän koon edellyttämällä realistisella aikataululla. Itse käytän tähän ongelmaan sellaista joskus vaikeata sääntöä, että kun lihas tuntuu täysin parantuneelta – odota vielä viikko.

Koska olen kuullut tuon otsikon turhan hokeman pitkän urheilu- ja valmennusurani aikana niin usein ja toistuvasti jopa kokeneilta valmentajilta, toivoisin että niin urheilijoille kuin valmentajillekin opetettaisiin näitä perusasioita edes jossakin. Näin säästyttäisiin monen lihasvamman turhalta uusiutumiselta eikä pienistä lihasvammoista turhaan tulisi suuria lihasvammoja.

Tuomas Sallinen