Penikkatauti ja urheileminen

Urheilijan säären seudun kiputilat luokitellaan usein penikkataudiksi, jolla on urheilijoiden ja valmentajien parissa yleisesti sellainen maine että se paranee siitä mistä on tullutkin. ”Treeniä vaan niin kyllä se sillä helpottaa kunhan totut harjoittelemiseen”.

Valitettavasti asia ei kuitenkaan ole aina ihan näin, koska säären seudun kipuihin sisältyy usein riski ainakin jonkin asteisesta rasitusmurtumasta, ja silloin kuin näin käy, vaarattomalta kuulostavasta penikkataudista onkin kehittynyt hankala ja hitaasti parantuva rasitusmurtuma joka rajoittaa harjoittelemista suuresti.

Treenit_1 (2)

Maajoukkuelibero Pasi Hyvärinen lämmittää pohkeita copyright Matti Immonen

Pohjimmiltaan penikkatauti on tyypillinen rasitusvamma joka syntyy kun harjoittelun määrät ja tehot kasvavat nopeasti ja yleensä hallitsemattomasti. Osasyynsä ongelman kehittymiseen on myös urheilijan jalkojen voimatasolla, suoritustekniikalla ja kehon antropometrialla – penikkataudista kärsitään hyvin yleisesti kaikissa niissä lajeissa joissa juostaan ja/tai hypitään.

Rasitusmurtuma kehittyy sekä vähitellen, että äkillisesti. Jopa 50% rasitusmurtumista syntyy yhden harjoituksen aikana, eli äkillisestikin syntyvä kipu voi olla rasitusmurtuma, joka tosin todennäköisesti on oireettomana tehnyt jo tuloaan jonkin aikaa.

Penikkataudiksi kutsutaan yleensä kaikkia säären alueen vaivoja, mutta on hyvä erottaa toisistaan lihasperäinen lihasaitiosyndrooma ja luustoperäinen luukalvon ja luun ärsytystila. Lihasaitiosyndroomassa on kysymys harjoittelun aiheuttamasta nopeasta lihaksen kasvusta jolloin lihasaition kasvu ei ehdi mukaan ja tiukan paketin sisällä paineen kasvaessa syntyy iskeeminen tila jolloin kipu saattaa olla hyvinkin sietämätöntä. Luukalvon ärtyminen paikallistuu enemmän luun pintaan ja esim. sääriluu saattaa olla hyvinkin kosketusarka. Myös leposärky kuuluu ei-toivottaviin ja merkittäviin oireisiin.

Diagnoosin tekeminen ja tilanteen vakavuusasteen arvioiminen kuuluu asioihin perehtyneelle urheilulääkärille tai urheilufysioterapeutille ja tämän jälkeen urheilijan harjoittelun laatu ja määrä pitää arvioida perusteellisesti uudelleen. Jalkineiden ja jalkaterän toiminnan arvioiminen on myös syytä tehdä.

Ehkä tärkein toimenpide säären seudun kiputilojen kohdalla on kuitenkin nopea reagoiminen alkavaan ongelmaan keventämällä iskutusta sisältävää harjoittelua ja muuttamalla sisältöä korvaavalla harjoittelulla säären kannalta helpommaksi. Alkuvaiheessa oleva penikkatauti on suhteellisen helppo saada rauhoittumaan, mutta kroonistuessaan ja pahentuessaan ongelmasta saattaa tulla kuukausia kestävä. Ei siis ole normaalia ja hyväksyttävää että sääret ovat jatkuvasti kipeät.

Ellei urheilijalla ole välittömässä lähitulevaisuudessa uran tärkeintä kilpailua, voidaan lajissa kuin lajissa aivan hyvin pitää hypytön ja juoksuton harjoittelujakso ja tehdä sinä aikana korvaavaa harjoittelua esimerkiksi vedessä, muilla urheilumuodoilla ja erilaisilla laitteilla. Voimaharjoittelua sen sijaan voidaan joiltain osin tehostaa ja muutenkin pitää arvioida se voisiko rauhoittamisjaksolla korjata esimerkiksi mahdollisia lihastasapaino-ongelmia ja kehittää vaikka keskivartalon ja käsien voimatasoa.

Tuomas Sallinen